Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavoitteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavoitteet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. marraskuuta 2012

Minä ja SoMe

Huh, tähän ollaan nyt tultu, että blogitekstit on rustattu ja esseet kirjoitettu.

On kyllä ollut kivaa kokeilla tätä blogin ylläpitämistä taas pitkästä aikaa, viime kerrasta kun on kulunut jo monta vuotta! Kurssiin lähdettäessä tietämykseni sosiaalisesta mediasta oli jo suhteellisen vahva, jonka vuoksi yritin välttää some-sovelluksia esitellessäni kaikista yleisimpiä ja itsestäänselvimpiä vaihtoehtoja.

Tämä kurssi ja oppimistehtävät ovat ilokseni toimineet todella hyodyllisenä lisäoppina ajatellen opinnäytetyötäni. Olisin ehkä halunnut oppia useammasta uudesta somesovelluksesta jotain, mutta ajanpuutteen vuoksi tämä jäi nyt tähän. Olen silti tyytyväinen panokseeni kurssin tehtäviä kohtaan ja tuli siitä esseestäkin sitten lopulta ihan luettava, kun alkukankeuden yli pääsin.

Itse en ainakaan tästä suoraan jatka blogin ylläpitoa, vaikka kivaa se onkin, mutta ehkä sitten kun olen kevään aikana saanut opinnäytetyöni valmiiksi ja myynnin tradenomin paperit on hallussa niin bloggailulle voisi ollakin aikaa :)

Eipä siinä, toivottavasti joku hyötyi kirjoittamistani teksteistä ja pääsi avartamaan omaa some-kokemustaan niiden kautta :) Mukavaa talvea ja kevättä ja tsemppiä opiskelujen pariin!

Peace!
Sara

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Helppoa kun sen osaa?

Syksyinen sunnuntai-ilta ja pienimuotoinen jumitus pään sisällä. Aika pitkään on tässä jo saanut koneen näyttöä tuijottaa eikä ajatuksia oikein saa kasattua mitenkään fiksuiksi lauseiksi, vaikka itselle verbaalisesti rikasta tekstiä onkin aina ollut yllättävän helppo tuottaa. Taidan kaikkien hyvinvoinnin vuoksi siis ottaa viisaampien sanoista mallia, eli "keep it simple" saa toimia tämän ensimmäisen tekstin perustana. Olkoon ne kaikki tulevat tekstit sitten ajatuksiltaan rikkaampia.

Kurssilla toivon oppivani löytämään uusia ulottuvuuksia erilaisten sosiaalisten medioiden mahdollisuuksista ja pystyväni hyödyntämään niitä opinnäytetyöprosessini aikana. Minusta on ollut äärimmäisen hienoa huomata, miten paljon sosiaalista mediaa linkitetään jo työelämään, jonka kautta siinä mukana olemisen tärkeys korostuu päivä päivältä enemmän. Tavoitteenani onkin pysyä tässä koko ajan kasvavassa sosiaalisen median laajentumistulvassa mukana ja samalla jakaa oppimaani työkavereiden kesken. Toivon oppivani paljon erilaisten sovellusten käytöstä, niiden soveltamismahdollisuuksista ja siitä, miten niitä pystyttäisiin tulevaisuudessa hyödyntämään työelämässä yhä paremmin.

Tekstit olisi kiva lopettaa aina johonkin pieneen mietelauseeseen, mutta pää lyö edelleen hyvin tyhjää. Taitaa siis käydä niin, että better luck next time!

Sara

Edit: Hienosti oli Blogger pistänyt oletusasetukseksi Tyynen meren aikavyöhykkeen, ehkä se itselle tuttu vilkas ajatusmaailma seikkailee siellä :)